Tässä blogissa seurataan Kurumin ja Decon pentujen matkaa suuren maailman ihmeistä toiseen.

lauantai 20. elokuuta 2011

Reissussa

Tänään lähdimme reissaamaan koko koirajoukon voimin. Ensin pysähdyimme Tsaun aksahallilla käynnistämään järjestämäni koulutuksen. Joukkuetta ihailtiin kovasti ja pojat pääsivät ottamaan ensikosketuksen agilityhumuun. Pääkohteemme oli kuitenkin kaverini suuri rauhallinen piha Paimiossa. Siellä meidät otti vastaan kolme brasilialaista hirmukoiraa: Nicke, Spike ja Ansa (brasilianterrieri x3). Pojat eivät olleet vieraasta ympäristöstä tai vieraista koirista moksiskaan. Myös ensitapaaminen mini-ihmisten (= pikkulasten) kanssa on nyt suoritettu, eivätkä ne poikien mielestä taida kovin pelottavia olla. Paimiossa kulutettiin energiat sammumispisteeseen ja lähdettiin takaisin kotiin poiketen jälleen aksahallilla ihastuttamassa päivän toista aksaryhmää.

Nyt hirmut ovat melkoisen väsyneitä ja ilta sujuu varmasti rauhallisissa merkeissä :)

Ämvee ottaa oppia hirmukoira-Nickestä
Kiitis, Peevee ja hirmukoira-Ansa
Valko & hirmukoira-Spike
Trikki ja oppitunti ruohosta

1 kommentti:

  1. Kiitos näistä hellyyttävistä kuvista. Vauhtia näyttää hirmuilla reissulla olleen.

    VastaaPoista