Tässä blogissa seurataan Kurumin ja Decon pentujen matkaa suuren maailman ihmeistä toiseen.

lauantai 19. lokakuuta 2013

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Hirmuisia uutisia

Toukokuu oli hyvä kuu. Mukaan mahtui niin treffejä kuin menestystäkin.

Kharon nousi Tampereella 11.5. agilityn 3-luokkaan nollavoitolla vain 22kk ikäisenä. Iso työ on siis tuottanut tulosta :)

Kharon ekoissa 3lk kisoissaan Liedossa
Kuva: Henri Luomala

Rex kävi keskiviikkona 29.5. agilitytreeneissä Turussa. Samalla pääsivät veljekset myös juoksemaan kilpaa metsään.

Kharon ja Rex

Rex uimassa Littoisten järvessä

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisterveiset

Kharon kisasi agilityssä pääsiäisenä ja teki ensimmäisen LUVA-nollansa 2-luokassa. Darwin oli mukana kannustamassa velipoikaa. Oli kiva nähdä Joensuun-pentua taas kerran.

Darwin ja Kharon Liedossa 29.3.2013

torstai 28. maaliskuuta 2013

Hirmuilla ikää 20kk

Vuosi on vaihtunut ja hirmut ovat jo yli 1,5-vuotiaita nuoria miehiä.

Kharon aloitti agilityssä kisaamisen tammikuussa ja on siirtynyt jo 2-luokkaan.


Kharon
Rex aloitti agilityssä kisaamisen maaliskuussa 1-luokassa.

Rex
Nemo treenailee ahkerasti agilityä ja temppuja nuoren ohjaajansa kanssa.

Nemo
Darwin on kuntoutunut loppusyksyisestä traumastaan (jänne takajalasta poikki) hyvin ja urheilee taas innokkaasti.

Darwin
Peetullakin menee luultavasti hyvin. Ainakaan mitään ikävää ei ole korviini kantautunut.


---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Rex & Kharon helmikuussa Kirkkonummella.