Tässä blogissa seurataan Kurumin ja Decon pentujen matkaa suuren maailman ihmeistä toiseen.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Vesi on märkää

Otukset lätäkössä
Kuru uis
Eilen aamusta lähdin Maskun hiekkakuoppia tutkimaan otusten kanssa. Domino on tutustunut vesielementtiin muutamia kertoja, mutta ei se mikään vesipeto ole. Kurumi taas ei ole oikein koskaan päässyt kokeilemaan uimataitojaan. Menin itse ensin veteen ja houkuttelin Dominon kastautumaan. Ei ole jätkällä ongelmaa tulla perässäni veteen, mutta tyyli oli se, että kynnet edellä kiinni mamiin (kivoja jälkiä reidet täynnä...) ja vesi vaan roiskuu. Tyylipisteitä ei Dodolle kyllä jaeta... Kurua sai vähän kauemmin houkutella, mutta uskallettuaan likka lähti tosi nätisti uimaan :) Piti oikein kutsua takaisin, ettei kauhean pitkälle mene. Ekan kerran jälkeen pitikin vaan enää kehottaa menemään uimaan, niin Kuru lähti tekemään kierroksen. Tyylipisteitä voisi muutaman antaa, vaikka miinuksia tuleekin veden kauhomisesta suulla. Hassu pieni krokotiili.


Tänään aamulla kiersimme Haunisen altaan, mutta uimaan ei kumpikaan otus lähtenyt. Ehkäpä kehotuksesta olisivat menneet, mutten tällä kertaa kokeillut. Vettä sentään kävivät ryystämässä vähän väliä. No, ehkäpä tarvitaan vielä enemmän kokemusta varmuuden saamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti